Savikuppi

15.5.2018

 

 

Kirjoita esineestä. Kirjoita mitä tulee mieleen, minne ajatus kulkee. Mitä tunteita se herättää. Tai kirjoita, mitä esine kertoo sinusta, mitä se sanoo sinulle. Voi kirjoittaa myös viestin tai kirjeen, vaikka muistopuheen jollekin esineelle. 

 

 

Pidän itseäni ihmisenä, joka haluaa vähentää tavaraa. En suorastaan minimalistina, vaikka niitäkin blogeja seuraan. Yritän noudattaa sääntöä "yksi sisään, yksi ulos".
Harva esine saa minussa aikaan vahvoja tunteita – paitsi nimeltä mainitsemattomien perheenjäsenten lukemattomat nippelit, nappelit, meisselit ja jakoavaimet, jotka aiheuttavat niitä – mitä ihmettelen, koska tunteeni liikahtivat yleensä helposti. 


Kirjoitan tätä autossa enkä voi kiertää huoneissa kokeilemassa tavaroiden väristyksiä. Siispä muistelen, mikä tuntuu minulle rakkaalta ja tärkeältä.

 

Ensimmäisenä mieleen tulee yksinkertainen matala ruskea lasitettu savikulho. Ostin kulhon tai oikeammin kupin kyläpuodista, jossa piipahdimme naisporukalla joskus 90-luvulla. 
Mikä tuossa kupissa kiehtoo? Miksi pesen sen varoen ja säilytän kaapin ylähyllyllä? Miksi olin suunniltani, kun luulin sen menneen hukkaan muutossa? Miksi minulle tulee lämmin tunne rintaan kun näen sen työpöydällä täynnä tomaatteja?


Ruskea keramiikka-astia vie ajatukseni mummolaan, vaikka en muista koskaan nähneeni sellaista kuppia siellä. Mummolan viilikupit olivat pienempiä ja joulupuurokulho isompi.


Kupissa on tallessa muisto viileästä, muovattavasta savesta, jota olen saanut itsekin nuuhkia ja työstää. Ajatus kulkee yhä kauemmaksi, siihen aikaan kun saviastiat tehtiin itse. Kampakeramiikka, nauhakeramiikka, mitä niitä on?


Löytää maasta savijuoste, kaivaa se esiin, kokeilla tumman, tiiviin saven muovautuvuus, hieroa, sotkea, vaivata, painella kämmenillä ja sormilla, hioa kuppeja, joita tarvitaan, polttaa ne koviksi, kestäviksi ja helähtäviksi. Yksinkertainen elämä tulen lämmön ja ruuan ympärillä. Tehdä käsin, tehdä tärkeimmille ihmisille, huolehtia siitä, että kaikilla on jotain suuhunpantavaa ja päälle puettavaa.


Mieleen nousee vielä nainen, jonka elämä tuntui ihmeen tutulta. Miksi Kymmenen onnen Annaan oli helppo samaistua? Hän eli yhteydessä luontoon ja omiin tunteisiin. Hän luotti ja tyytyi elämän kuljetukseen. Käyttikö Anna saviasioita? Varmaan. 

 

 


Teksti savikupin pohjassa: Isoaho 80 Nivala


Kirja: Kymmenen onnen Anna. Paula Havaste. Gummerus kustannus 2003.

 

 

Share on Facebook
Please reload

Uusimmat blogitekstit

14.10.2019

26.8.2019

Please reload

Arkisto
Please reload

Tunnisteet
Please reload

Seuraa Sanamieltä
  • Black LinkedIn Icon

© 2019 Sanamieli

Rekisteriseloste  Sivustolla käytetty maalaus: Kaisu Heikkilä

Verkkosivut: Creado