Ohjaaja nauttii kirjoittajien sanoista

21.8.2018

 

– Terveisiä kirjallisuusterapiaryhmästä Hailuodosta.
– Ai mistä?
– Ohjasin viime viikonloppuna kirjallisuusterapiaryhmän Hailuodossa
– Mitä siis teit? 
– No käytännössä järjestin kaiken. Varasin paikan, suunnittelin ohjelman, keitin kahvit ja teet. Pidin jöötä kirjoittajille.
– Kuinka monta niitä oli?
– Kahdeksan naista, 40 - 80 vuoden ikäisiä.
– Onpa suuri ikähaitari.
– Niin on ja se teki ryhmästä mielenkiintoisen, koska huomasimme, että kaikenikäisillä on samanlaisia kokemuksia.

 

 

Mistä siellä kirjoitettiin?


– Ihmisten asioita en tietenkään voi kertoa, mutta aloitimme piirtämällä oman kuvan vasemmalla kädellä ja kirjoittamalla kuvasta vasemmalla kädellä. Kirjoittajat kertoivat, että ei-dominoivan käden käyttö tuntui vapauttavalta. 
– Mitä muuta teitte? 
– Ruokailun jälkeen tuntui aurinkoisen ilman haaskaukselta mennä sisälle istumaan. Niinpä pyysin osallistujia etsimään luonnosta jotain, joka kertoo toivosta, voimasta ja luottamuksesta. Pyysin kirjoittamaan siitä, mitä tämä luonnon osa kertoo näistä asioista. Sitten käsittelimme tekstit eli jokainen luki oman kirjoituksensa. Toiset kuuntelivat keskittyen havainnoimaan, mitä tunteita ja ajatuksia kirjoitus herätti omassa mielessä. Keskustelussa kairattiin melko syvälle ihmisen elämään. 

Annoin yötehtäväksi kuulostella kehon tuntemuksia ja kirjoittaa oman kehon tarinaa. Toinen vaihtoehto oli kiitoskirje keholle.
Teimme vielä yhden harjoituksen, jossa annoin ryhmäläisille runon. Pyysin valitsemaan siitä puhuttelevan kohdan. Ensin kirjoitettiin tajunnanvirtaa tekstin perusteella, sen jälkeen omasta kirjoituksesta valittiin pari sanaa, joista kirjoitettiin lisää syventävää tekstiä. Tässä tehtävässä yllätti se, että moni kirjoittaja valitsi saman runon säkeen. Mistähän se kertoo?

 

 

Kuinka pystyy kirjoittamaan vaikeista aiheista?


– Pyysin olemaan vapaa ja kirjoittamaan rohkeasti ja rehellisesti sen mitä tulee mieleen.  Rohkaisin jättämään sensuurin pois, pois ajatukset “Voiko sellaista sanoa?” tai “Saanko ajatella tuollaista?” Yksi perusasia on tietysti, että kaikki kirjoitukset ja keskustelut jäävät ryhmän sisälle. Luottamus auttaa avoimuuteen.
– Kuinka pitkiä kirjoitukset ovat?
– Joudun rajaamaan kirjoitusajan yleensä viiteen - kymmeneen minuuttiin, jotta ehdimme käydä läpi tekstit ja keskustella niistä. 

 

 

Miten ryhmä toimi? Pitääkö jokaisen lukea oma kirjoitus?


– Ei ole pakko, mutta sanon aina että jakamalla kirjoituksen saat enemmän. Ensinnäkin huomaat, että uskallat kertoa itsestäsi ja pystyt siihen. Huomaat, että muut haluavat kuunnella sinua ja kertoa omia ajatuksiaan sinun asiastasi. Sehän on suorastaan lahja. Kaikki eivät lue omaa kirjoitusta tai kommentoi. Sekin sopii. Tiedän, että aina ei pysty. Muiden kuunteleminen nostaa mieleen omia elämäntilanteita ja uusia näkökulmia niihin.
– Miten varmistat sen, että kaikki ryhmän jäsenet saavat äänensä kuuluviin? 
– Joskus sen kanssa pitää tehdä työtä ja kysyn erikseen hiljaa olleen ajatuksia. Joskus joudun sanomaan, että nyt on aika siirtyä seuraavaan tehtävään tai annetaan seuraavalle kirjoittajalle puheenvuoro. Jos joku aihe puhuttaa paljon, se on tärkeä ja sen käsittelyyn kannattaa käyttää aikaa.
– Millainen ilmapiiri Hailuodon ryhmässä oli?
– Sitä pitäisi kysyä ryhmäläisiltä. Minusta tuntui, että kahden päivän aikana alun varovainen tunnelma vapautui. Tottakai naurettiin ja  laskettiin leikkiä, vaikka sivuttiin myös menetyksiä ja surullisia asioita. Toivon että kirjallisuusterapiaryhmissä olisi tilaa kaikille tunteille.

 

 

Mikä oli vaikeinta, mikä parasta?


– Tällä kerralla oli vaikeaa se, että olin suunnitellut ja nimennyt viikonlopun ryhmäksi. Kuitenkin minusta tuntui, että jonkin verran täytyy kertoa kirjallisuusterapian taustaa ja teoriaa. Toisin sanoen oli vaikea tasapainotella oman puhumisen määrän kanssa. Esittelin myös sukupuun piirtämistekniikkaa ja sukupuuta työkaluna. Se vei aikaa kirjoittamiselta, mutta halusin kertoa sukupuusta, koska se on hyvä väline oman elämän käsittelyyn ja kirjoitusaiheiden miettimiseen.
– Mikä oli parasta ryhmässä?
– Minusta on suorastaan liikuttavaa, kun ihmiset kohtaavat toisensa. Pinnallisista eroista huolimatta olemme sisältä hyvin samanlaisia. Lisäksi ihmettelen sanojen valtavaa voima ajatusten ja kokemuksen muuttamisessa ja nautin siitä, kun ihmiset osaavat ilmaista itseään sanoin.

 

 

Sanamieli kirjoitti jutun itsestään. Hailuodon ryhmä oli 18.-19.8.2018.


 

Share on Facebook
Please reload

Uusimmat blogitekstit

14.10.2019

26.8.2019

Please reload

Arkisto
Please reload

Tunnisteet
Please reload

Seuraa Sanamieltä
  • Black LinkedIn Icon

© 2019 Sanamieli

Rekisteriseloste  Sivustolla käytetty maalaus: Kaisu Heikkilä

Verkkosivut: Creado