top of page

Kirjoittajan lähde


Lähde Sanamieli

Tänään halusin käydä katsomassa lähdettä. Kahlasin lumessa pellon päähän, pusikoituneiden sarkojen läpi ojalle. Oja oli jäässä, mutta vastarannalla erottui musta alue. Sulaa vettä, lähde.

Jää oli arveluttavasti notkolla enkä uskaltanut astua sille. Katselin sulaa omalta rannaltani, ajattelin veden voimaa ja sitä, mikä on kirjoittajan lähde.

On olemassa luovuuden lähde ja inspiraation lähde, luovuus ja runosuoni pulppuavat, tajunta virtaa, runosuoni ehtyy. Olen kuullut, että taiteilija tai kirjailija käy lähteellä ammentamassa uutta. Mikä lähde on?

Herkkyys panee kirjoittamaan

Puhun omasta puolestani. Minun kirjoittajan lähteeni on herkkyys, se että koen tapahtumat voimakkaasti. Hehkutan iloa, innostun ja pulppuan ideoita, kun on hyvä olla, tilaa ja paloa. Palo voi syttyä sisältäni tai leimahtaa ulkopuolelta singonneesta kipinästä. Hehkuminen tuntuu miltei liian hyvältä, helpolta ja huolettomalta. Voiko kirjoittaminen oikeasti olla näin kivaa? Miksi epäröin, olenhan päättänyt että pitkästä ilosta ei tule itku ja että onnea ei tarvitse kätkeä.

Toisenlainen lähde, varsinainen pohjaveden pulputus minulla löytyy ilon ja innostuksen kääntöpuolelta; kivusta, surusta, pelosta, ahdistuksesta ja epäilystä. Ne pakottavat tekemään jotain, mikä helpottaa. Runoja, päiväkirjaa, satuja, blogikirjoituksia, tarinoita.

Joskus harvoin pitää tehdä kuva, kuten silloin, kun itä-Euroopassa kuohui ja ihmiset joutuivat pakenemaan kodeistaan vuorien yli. Näin lehden kuvassa vanhan pariskunnan paljaat, turvonneet jalat. Minun oli pakko tehdä heille kengät ja nurmikko.

Levitin jalkapohjiini Eri Keeperiä, astuin A3-paperille jalanjäljet ja kaadoin hiekkaa liiman päälle. Jalkojen ympärille piirsin vahvan viivan - tukevat kengät. Väritin kenkien ympärille elävänvihreän nurmen. Vasta sitten helpotti.

Ilo ja toivo, pelko ja ahdistus ovat lähteitä, mutta myös halu tutkia, halu tietää, ihmettely ja uteliaisuus. Lähde voi olla elämys, jonka haluan kääntää omalle kielelleni.

Kirjoitusharjoituksia:

Millaisia lähteitä sinulla on? Miten lähteet ovat muuttuneet aikojen myötä?

Miten tunteet vaikuttavat kirjoittamiseen / tekemiseen?

Mitä liikkuu pohjavedessäsi? Ajattele maakerroksia, joiden välissä vesi virtaa. Millaisia kerroksia, millaisia puristuksia? Missä kohdassa pohjavesi purkautuu maan pinnalle tai vesistön pohjalle? Mitä sitten tapahtuu? Kirjoita pidättelemättä.

Uusimmat blogitekstit
Arkisto
Tunnisteet
Seuraa Sanamieltä
  • Black LinkedIn Icon
bottom of page