Mummin villatakki - sukupolvien tarina

Villatakin kirkkaan sini-punaraitainen neulos on virheetön. Tiivis lanka kiiltää himmeästi. Villatakki on ollut minulla kymmenvuotiaasta, muistan sen neljännen luokan kuvasta. Seison kuvassa hiukan oikeassa reunassa, kuin vastapainona opettajalle, joka seisoo vasemmassa reunassa. Olemme saman mittaiset.

Opettaja luki aamuhartauksissa lyhyitä kirjoituksia ja minä sain soittaa harmonia. Soitin oli paljon pienempi kuin Pirtinpuolen mummolassa ja ääni pihisi vaikka kuinka poljin.

Sain villatakin ehkä kymmenvuotislahjaksi. Kaksi vuotta nuoremman siskoni villatakin värit olivat toisin päin, pääväri oli sininen.

En ymmärrä, miten mummi jaksoi kutoa takit. Ehkä hän sai voimaa perinteestä. Mummin äiti, Seinäjoen mummi elätti tyttäriään ompelemalla ja neulomalla.

Seinäjoen mummiin liittyy myös se tarina, kun hän lastenkotivuosinaan opetteli neulomaan pitkää sukkaa. Äitini kertoman tarinan mukaan sukka ulottui jo reiteen, kun lastenkodin johtaja huomasi säären kohdalla virheen. Johtaja leikkasi sukan armotta poikki virheen alapuolelta.

Seinäjoen mummin ja hänen tyttärensä neuleet ovat aina virheettömiä.

Villatakki on niin paksu, että sitä voi pitää vain kovimmilla pakkasilla. Värit alkoivat ärsyttää minua ja takki hautautui vaatekomeron alahyllylle.

Tyttäreni löysi räikeän värisen neuleen ja omi sen. Villatakki kulkeutui tyttären kämppään, asuntoihin ja lopulta omaan kotiin. Se sopi hyvin uusvanhaan tyyliin kirppisjakkaroiden ja -sohvien seuraan.

Villatakki sai uuden aikakerrostuman, kun pieni poikavauva syntyi. Lapsi nukkui äitinsä sylissä, puna-siniraitaisen villatakin lämmössä. Ajatukseni karkasi sadan vuoden ja kuuden sukupolven taakse, lastenkodin ankaraan johtajaan ja sinnikkääseen pikkutyttöön, isomummiini. Ei se aika kovin kaukana ole, koska minäkin muistan hänet.

– Kirjoitusharjoitus: Valitse vaate tai kengät, jotka herättävät tunteita ja muistoja. Kirjoita pidättelemättä, anna ajatuksen virrata.