Vastuunkantajan Tunnesukupuu. Terapeuttinen kirjoittaminen auttaa huomaamaan omat tarpeet
Updated: Mar 25
Seija on keski-ikäinen opettaja, joka haluaa selvitellä pahan olonsa taustaa. Hän pitää työstään alakoulun oppilaiden parissa, mutta viime vuosina lasten levottomuus ja kotien huolet ovat alkaneet tulla Seijan yöuniinkin.
Seija toivoo, että olkapäätä riittäisi omille yläkouluikäisille lapsille ja into opettajan työhön palaisi. Seija haaveilee myös omasta ajasta, joka tuntuu hävinneen kotitöiden, puolison vaativan työn ja perheen kiireiden keskellä.
Piirretään Tunnesukupuu
Seija tulee ensimmäiseen tapaamiseen muistiinpanojen ja sukukirjan kanssa. Hän on haastatellut äitiään ja tätiään ja kirjannut muistiin vanhempien ja isovanhempien nimet ja tärkeät vuosiluvut. Omien sisarusten tiedot hän muistaa itse.
Seijan sukupuu yltää isän ja äidin vanhempien sukupolveen. "Isän vanhemmat olivat pienviljelijöitä. Tekivät lujasti töitä, jotta saivat elätettyä lapsikatraan. Isällä oli lukupäätä ja hän sai käydä koulua, rakennusmestariksi asti."
"Entä äitisi?"
Seijan äidin koti on jäänyt sodassa luovutetulle alueelle. "Äiti on kodin sydän. Hän huolehti omat ja naapurin lapset ja on kantanut vastuun perheen toimeentulosta isän sairastuttua."
Seija kertoo, että hänen isänsä joutui jäämään pois työstä jo neljäkymmentävuotiaana, kun Seija oli teini-iässä. Perheen vanhimpana tyttönä Seija oppi varmistamaan, että kahdella pikkusisaruksella ja isällä oli kaikki hyvin. "Kukaan ei sanonut sitä minulle, mutta tiesin sanomattakin, että minulla on vastuu."
Seija kertoo olleensa kiltti tyttö ja tavoitelleensa hyviä arvosanoja, jotta vanhempien ei tarvitsisi kuormittua hänen takiaan.
Piirretään tunteet
Keskustelu etenee ja Seija saa kuvailla, millaiset välit hänellä on perheenjäsenten kanssa. "Olen vastuunkantaja edelleen. Äiti ja sisarukset olettavat, että minä varaan äidin verikoeajat ja ostan isän haudalle kukat. Niin, isän kuoleman jälkeen oli aluksi jopa huojentunut olo."
Haastattelussa käy ilmi, että Seija on ottanut vastuunkantajan roolin myös oman perheensä kanssa sekä luokassa.
Voisinko tehdä jotain toisin?
Keskustelujen myötä Seija näkee, että hänellä on vapaus ja mahdollisuus muuttua.
"Voisinko vain jättää jotain tekemättä? Mitä tapahtuisi?""
"Voisinko antaa tehtävän siskolle?"
"Voisinko todeta kotona puolisolle, että nyt on sinun vuorosi?"
"Voisinko keskittyä hyviin hetkiin omien murkkujen kanssa?"
"Voisinko kertoa oppilaiden ja heidän vanhempiensa käytöksestä esimiehelle?"
"Voisinko ajatella, että minun ei ole pakko suorittaa kaiken aikaa?"
Tunnesukupuun aiheita kirjoittajalle. Kirjeitä, joita ei lähetetä.
Seija kirjoittaa isälleen kirjeen, jossa palaa teinivuosiin ja isän sairastumisen aikaan. Millaista arki oli tuolloin ja miltä se tuntui. Hän huomaa, että omat lapset ovat samassa iässä kuin hän oli isän sairastumisen aikaan.
Seija kirjoittaa teini-ikäiselle itselleen nykyhetkestä, keski-ikäiseltä naiselta. Kirjeestä tuli hellä, ymmärtävä ja syyllisyyksistä vapauttava.
Seija kirjoittaa dialogin, jossa hän keskustelee isän äidin kanssa pientilallisen elämästä ja selviämisen keinoista.
Äidilleen Seija kirjoittaa kirjeen, jonka hän ehkä lukee tälle. Kirjeessä puhutaan suruista, vaikenemisesta ja puhumisesta.
Lisäksi Seija kirjoittaa runoja, joissa hän antaa sanat niille ajatuksille ja tunteille, jotka herättävät häntä öisin.
Seijan Tunnesukupuu-prosessi jatkuu hänen mielessään. Hän opettelee jättämään vastuuta toisille ja pyytämään apua. Hän on oppinut jo sen, että hän on vastuussa myös itsestään.
Silloin tällöin hän kirjoittaa runon, johon saa purskautetuksi päällimmäiset ajatukset. Se helpottaa.
_
Taustaa: Seija on kuvitteellinen nainen, jollainen saattaisi tulla Tunnesukupuu-asiakkaaksi. Olen lyhentänyt ja tiivistänyt prosessia.