SANAMIELI

Arkkitehti tuulettaa: "Pääsimme kaupungin parhaalle paikalle. Tässähän voi käydä ruokatunnilla pulahtamassa tai istuksia palaverit rantavalleilla." Toinen säestää: "Mulla lipsahti pari metriä liikaa korkeutta kerroksiin. Antaa olla, sitä uskottavampi tila." Kolmas arkkitehti: "Oon ajatellut vähän sitä, että ne kirjat ovat täällä melkein niinkuin sivuosassa. Onhan tää kuitenkin kirjasto." Ensimmäinen arkkitehti: "Ei se kuule enää nykyään ole niin tärkeetä. Tuolla vanhalla puol

Muhosjoen ja Poikajoen yhtymäkohdassa on lämmin. Jokitörmä suojaa pohjoistuulelta, huhtikuun aurinko näkyy pilvien lomasta. Ryteikön läpi eteneminen nostaa hien, samoin jyrkän rinteen kapuaminen. Tulen jäljessä, koska pysähtelen tutkimaan puita ja pensaita ja tarkkailemaan vastarantaa. Jään kuuntelemaan, kuuluuko jotain, joka kertoisi, minne saakka retkikaveri on edennyt. Etäältä kuuluu kuivien oksien rasahtelua. Tarkennan katseen äänen suuntaan. Vaaleansiniharmaa utu paljast

Vanhaäiti, minulla on aina ollut sinusta mielikuva, että et hymyile. Muistan sinut vähän kumarana, isona, rauhallisena ja totisena. Sinulla oli aina pitkä ruutuessu pitkän mekon päällä. Kun tulin teille, vanhainpuolelle, seisoit yleensä hellan ääressä ja keitit jotain. Tai sitten istuit keinutuolissa ja keinuskelit hiljaa. Vanhaisä värkkäsi jotain verstaassa tai istui tuolilla pirtin seinustalla. Hänellä oli ehkä kantele polvilla ja hän näppäili sitä. Ei puhuttu paljon. Kuvas

Syyskuussa 2017 sinulla on äidin otsa ja hiukset. Vilkaiset kameraa. Mitä haluat sanoa? Oletko taas huolissasi jostakin tai pohditko, kuinka selviät tuosta päivästä? Sinulla ei ole vihaotsaa, jonka neljävuotias poikasi näki vuosia sitten. Korvasi tarkkaa jotain. Mitä kuulet? Olet pukenut yllesi paprikanpunaisen tunikan, jonka ostit Budapestistä. Sen väri oli makea, mutta malli ei sopinut sinulle. Siinä oli kuminauha vyötäröllä. Annoit tunikan Konttiin. Tuonkin syyskuun alun j

Lapsi istuu mumman vieressä. Lauletaan yhdessä, katsotaan kuvia, ihmetellään punaista ammetta ja nakupellepoikaa. Tänään on harkittava pitkään, kenen vieressä istun, keneen voin koskettaa, kenen kanssa laulaa. Sosiaalinen etäisyys ei pienene sosiaalisessa mediassa. Videopuhelut ovat kuin paperilakana vuoteessa. Ne täyttävät vähimmäisvaatimuksen. Tekniikka ei korvaa lämmintä pehmeää kättä, poskea, ihmisen henkeä. – Kirjoitusharjoitus: Valitse albumistasi kuva, josta tulee miel