Runo on suora tie kirjoittajan sydämestä lukijan sydämeen. Runo sanoo asiat suoraan. Se puhuu kuvilla, joita luetaan sydämellä ja tunteella. Runo näyttää kuvan, vilkaisen sitä, säpsähdän: tuossa olen minä. Runossa minä olen tuuli, vesi, tikkataulu, vapiseva käsi, huutava suu, repaleinen kuunsilta elokuun joella. Tai sinä olet. Minä-runo tihkuu kirjoittajan sormista, sinä-runo raapii lukijan ihon auki. Miksi kirjoitan runon? Herään kokemaan, havahdun tuntemaan. Tunnen jotain. On kokemus ja tunne, mistä sanat? Annan kirjoittavan käteni ja alitajunnan löytää sanoja. Ne sopivat kuvaan tai pakottavat katsomaan sitä uudesta kulmasta. Kerron esimerkkejä siitä, kuinka minä kirjoitan runoja. A
– Terveisiä kirjallisuusterapiaryhmästä Hailuodosta. – Ai mistä? – Ohjasin viime viikonloppuna kirjallisuusterapiaryhmän Hailuodossa – Mitä siis teit? – No käytännössä järjestin kaiken. Varasin paikan, suunnittelin ohjelman, keitin kahvit ja teet. Pidin jöötä kirjoittajille. – Kuinka monta niitä oli? – Kahdeksan naista, 40 - 80 vuoden ikäisiä. – Onpa suuri ikähaitari. – Niin on ja se teki ryhmästä mielenkiintoisen, koska huomasimme, että kaikenikäisillä on samanlaisia kokemuksia. Mistä siellä kirjoitettiin? – Ihmisten asioita en tietenkään voi kertoa, mutta aloitimme piirtämällä oman kuvan vasemmalla kädellä ja kirjoittamalla kuvasta vasemmalla kädellä. Kirjoittajat kertoivat, että
Taitava mies teki mitä tahtoi: rakensi talon, muovaili savesta linnun, veisti puusta ihmisen, kengitti hevosen, korjasi auton moottorin. Taitava mies katsoi käsiään. Suonikkaat, karheat, lämpimät kädet, kymmenen joustavaa ja vahvaa sormea. Hän vihelteli matkallaan, pyöritteli käsiään, katsoi kämmenten poimuja ja mietti, kuinka ison linnun munan voisi piilottaa nyrkkiin. Hiekkaisessa polussa oli sateen uurtama kuoppa. Taitava mies ei nähnyt kuoppaa vaan mätkähti päistikkaa maahan. Kädet taittuivat kuin ohran niska ja taitava mies puri huulta kivusta. Aikanaan kädet paranivat, mutta jäivät voimattomiksi kuin rukkaset. Taitava mies ei jäänyt sohvan pohjalle murehtimaan. Hän asteli pitkin kyl
Venäläisessä kansansadussa varpusvaari suuttuu varpusmuorille. Se "kiipesi uunin pankolle, pani maata, ei syönyt, ei juonut eikä puhua pukahtanut." Muori hoitaa vaaria: hakee kurkkukipuun kaurajyviä, keittää niitä ja antaa vaarin hengitää höyryä. Selkäkipua muori yrittää hoitaa marunahauteella ja kantapääkipuun muori hakee minttua ja hautoo jalkoja minttuvedellä. Mikään ei auta. Lopulta vaari pitkästyy olemaan vihainen ja kyllästyy muorin hauteisiin. Vaari kiipeää talon katolle ja sirkuttaa: "Tsher-tsher! Ter-ter! Terve-terve! Olen terve!" Varpusen on helpompi vetäytyä kurkkukivun, selkäkivun ja kantapääkivun vuoksi peiton alle uuninpankolle kuin sanoa muorille: "Minua suututtaa." Selkä vai