SANAMIELI

Olen ollut yksin tätini rantamökillä, heinäkuussa, kun pienen joen vesi tuntuu lähes ihon lämpöiseltä ja kuivan soratien rahina lenkkareiden alla kuulostaa juuri niin irtonaiselta kuin pitää. Askelet antavat rytmin ajatuksille, sanoille joita etsin. Jokisuiston pusikot ja siellä täällä erottuvat mökit eivät häiritse, eivät myöskään sääsket. Yksinolo on ollut täynnä kirjoittamisen ja löytämisen iloa. Olen ollut yksin satapäisen ihmisjoukon keskellä kirkon penkissä laulamassa K

Sinä silität minua, minä nuolaisen kättäsi. Minä taputan sinulle, sinä kumarrat. Kuin keinulauta tasapainossa on ystävyytemme, millainen ansa kirjoittamiselle. Sano minulle suoraan, että tekstini on smalltalkia tai ajanvietettä. Minun kielelläni pyörii sana kaunis, täydellinen. En pysty sylkäisemään sitä sinulle. Älä katso pirtin pöytää ja liinaa pyhäpäivänä. Kävele uunin taakse, hikisten ruutupaitojen ja tummankiiltäviksi ryöttyneiden housujen luokse, pinttyneen lian hajuun,

Pikkutyttö hyppii tasajalkaa ja huutaa tahdissa: – Ei ei ei. En halua. Aikuiset vieressä nauravat. – Onpa tytöllä omaa tahtoa! – Temperamenttia löytyy! – Tuo pääsee vielä pitkälle. Antavat tytön meluta aikansa ja kun huuto loppuu, aikuiset ujuttavat hänet huomaamatta toivomaansa suuntaan. Ehkä he lupaavat: – Jos olet kiltti tyttö, saat... Tyttö kasvaa kouluikään. – En halua, hän sanoo. – Olet jo niin iso tyttö, että kyllä sinun pitää tajuta, äiti toteaa. Tyttö tajuaa nopeasti

Vasta isän lähön jäläkeen mää pääsin isännäksi tähän talloon. Ylleesä siinä iässä päästää eläkkeelle. Viimeseen hengenvettoon asti se määräs mua, piti aivan poikasena. Sen käskyt piti totteuttaa aina ensimmäisenä, noli tärkeimmät. Sillonki ku sen jalakoja paleli loppuvaiheessa kotona ko soli jo melekeen vuoteenomana, nii mun piti joka ilta rasvata sen jalakapohojat tietyllä lailla. Oikein rupes rassaan. Ja tuuvata monet monituiset villasukat ja sen ite ompelemat huopaset riku