Kirjoittajan ansat - kaunis ja ruma

Sinä silität minua, minä nuolaisen kättäsi.

Minä taputan sinulle, sinä kumarrat.

Kuin keinulauta tasapainossa on ystävyytemme, millainen ansa kirjoittamiselle.

Sano minulle suoraan, että tekstini on smalltalkia tai ajanvietettä.

Minun kielelläni pyörii sana kaunis, täydellinen. En pysty sylkäisemään sitä sinulle.

Älä katso pirtin pöytää ja liinaa pyhäpäivänä.

Kävele uunin taakse, hikisten ruutupaitojen ja tummankiiltäviksi ryöttyneiden housujen luokse, pinttyneen lian hajuun, papan kirosanoja muistuttavan saarnamiehen ärrän luokse.

Ne täyttävät suuremman osan kellarista kuin päivänkakkarat.

–

Millaista palautetta saat kirjoituksista? "Ihana!" "Lähetä suoraan johonkin lehteen." "Kyllä sinulla on sana hallussa." "Osaatpa kirjoittaa kauniisti."

Kirjoittaja ei kaipaa sulosanoja eikä ylistystä. Kirjoittaja on tyytyväinen joutsenen untuvasta, kun hän haluaa kertoa pehmeydestä. Uuninluukkuun kertynyt ruskea töhnä saa kertoa arjesta. Neljänkymmenen yhdeksän numeron kengissä kävelevä äidin kauppa-apulainen kertoo äidin sydämestä. Hupun ja tupakansavun suojasta vilahtava kalpea poski kertoo nuoren toiveesta saada kasvaa vielä rauhassa.

Mikä on kaunista, mikä rumaa? Onko todellisuus rumaa? Miten kirjoitat tosiasioista, miten rumista asioista? Pitääkö ruma kirjoittaa rumasti?

–

Kirjoitusharjoitus:

Mikä on mielestäsi rumaa? Kirjoita siitä rehellisesti, muista aistimukset.