Hyvästit. Hengität vielä.

Löysin valoa vanhan aitan seinähirsien raoista. Valo on kuin muistot hyvistä hetkistä, joita olen viettänyt ystävän seurassa.

Sairaalan sininen paita on vaihdettu valkeaan. 

Avopaita.

Avoinna sille mitä elämän loppuessa tapahtuu.

Kumarrun lähelle korvaasi.

– Luen sinulle virsien sanoja, koska en pysty laulamaan. 

Yläluomesi värähtävät ymmärtämisen ja hyväksymisen merkiksi.

Sun haltuus, rakas Isäni, / mä aina annan itseni. / Mun sieluni ja ruumiini / sä Herra, ota suojaasi.

Tämä on hautajaisvirsi, mutta sanat sopivat paremmin kuolevan kuin saattajien suuhun. Tuntuu oudolta lukea sanoja sinulle, sinähän hengität vielä.

Mun sieluni ja ruumiini / sun omas ovat, Herrani. / Siis omas ota huomahas, / en pelkää sinun suojassas.

Olen sanonut sinulle kerta toisensa jälkeen:

– Ei ole hätää. Sinä olet menossa taivaaseen.

Ja sinä olet rauhoittunut, sulkenut silmäsi.

Sun, Isä, tahtoos tyytyen / saa sydän levon suloisen. / Oot hädässä ja tuskassa / mun auttajani ainoa.

Luen sanoja hitaasti ja selvästi. Virren sävel soi mielessäni, varmaan sinunkin mielessäsi. Ehkä ajattelet jo sitä hetkeä, kun ruumiisi lasketaan hautaan ja tätä virttä lauletaan. 

Saan lähestyä kuoleman hetkeä rinnallasi.

Viimeinen säkeistö juuttuu sisälleni. Kyyneleet tipahtelevat siniselle paidalleni ja sairaalan lakanalle. Katselet minua tarkasti. Ilmeesi ei värähdä, mutta silmäsi kostuvat.

Sen uskon, rakas Isäni, / vaan muista heikkouttani. / Sun lastas auta vaivassa, / suo ilo luonas taivaassa.

– Me tavataan sitten taivaassa. 

Sinua väsyttää, suljet silmät. Hengität. Hengität vielä. Nousen ja kävelen hiljaa huoneen ovelle. Hengität vielä. Lähden keskikesän iltaan ja haluan muistaa, että hengität vielä.

–

Kirjoitustehtävä:

Kirjoita kuolemasta, kuolevan ihmisen kohtaamisesta.

Anna itkun ja surun tulla.