Kuka kirjoitti runon?

Uurteet Olen valkoinen, painava massa. Menen muotoon, tarkkaan määrättyyn kuin laki, isoisän veistämään. Muotin uurre tulee osaksi minua, se ei koske, ei ole muuta tapaa. Kun olen valmis, olen kaunis: pehmeät, terävät kulmat, sormille herkät kuin kansallispuvun siniset ja oranssit nauhat. – Kirjoitin runon lähes kolmekymmentä vuotta sitten. Mitä ajatuksia ja tunteita se nyt herättää? Olenpa ollut nöyrä ja mukautuva, olen täyttänyt muotin uurteet ja sopeutunut siihen tehtävään, minkä isoisän perintö siirsi minulle. Perinnöksi sain velvollisuuden yhteiskuntaa kohtaan ja suorittamisen viimeiseen tippaan asti. No, täytin muotin. Valmistuttuani olin kaunis - kunnes huomasin, että uurteeni

Ilo

Oli tyttönen, nuori ja naurava, isän ja äidin rakastama. Tyttö kasvoi niin vanhaksi että tuli aika mennä naimisiin. Kenpä puolisoksi? Oli myös poika, nuori ja iloinen, äidin ja isän rakastama. Poika kasvoi niin vanhaksi että oli aika etsiä puoliso. Kenpä vaimoksi? No, tyttönen ja poika kohtasivat toisensa metsätiellä, rantatien varressa. Kohtasivat ja katsoivat toistensa silmiin. Näkivät siellä oman kuvansa ja rakastuivat. Menivät naimisiin, perustivat perheen. Iloinen tyttö ja iloinen poika elivät, kasvattivat lapsiaan, rakensivat kotia. Kiersivät kaarsivat maailmalla kodin takia, lasten takia. Maailma oli suuri ja matkat pitkiä. Iloinen tyttö ja iloinen poika joutuivat etäälle toisistaan,

Käytävä

Kirjoita kuvasta. Valitse valokuva, joka herättää tunteita. Voit vastata seuraaviin kysymyksiin: Milloin kuva otettiin? Miksi se otettiin? Keitä tai mitä kuvassa on? Kuka puuttuu kuvasta? Kuka kuvasi? Millainen tunnelma on kuvassa? Mitä tapahtui sen jälkeen? Mitä muistoja ja tunteita kuva herättää? _ Kuva on otettu Oulun yliopistollisessa sairaalassa parikymmentä vuotta sitten. Luulen, että käytävä on B1- ja B2-rakennusten välisessä hallintosiivessä. Seinään ja oveen osuu yläikkunoiden läpi kova kevättalven valo, joka heijastuu vastakkaisen rakennuksen vaaleasta pinnasta. Olen yksin, kuljen käytäviä ja kulutan tunteja. Nyt ei ole kiire, toisin kuin opiskeluaikana. Silloin en kuvannut näkymiä

Häpeätkö

Joskus traumaattiset kokemukset saattavat olla niin häpeällisiä tai järkyttäviä, että niistä on lähes mahdotonta puhua kenellekään. Sitä ikään kuin häpeää jo häpeäänsäkin, sitä mikä ei kuuluisi uhrille – ei pienelle eikä jo aikuiseksi ehtineellekään. (Maru Hannele) Häpeästä ei ole helppoa kirjoittaa, koska aihe ei ole miellyttävä. – Mitä tuosta välität? Anna sen jutun jo olla. – Sinä olet aivan hyvä. Toisen on helppo näin sanoa ja rohkaista, mutta jos häpeä asuu sinussa, sanoihin on vaikea uskoa. Koet ehkä olevasi ruumiillistunut, kävelevä häpeä. Mutta, ihminen on taitava sopeutumaan, kuka muuttuen trauman edessä näkymättömäksi kuka häiriköksi. Toisesta tulee pelokas, toisesta ikuinen kapi

Uusimmat blogitekstit
Arkisto
Tunnisteet
Seuraa Sanamieltä
  • Black LinkedIn Icon

© 2020 Sanamieli

Rekisteriseloste  Sivustolla käytetty maalaus: Kaisu Heikkilä

Verkkosivut: Creado