Kajaanintiellä, neljä kertaa

Lähden iltalenkille tutulle tielle, jossa saan kävellä rauhassa. Entinen Oulu-Kajaani -liikenteen pääväylä on hiljentynyt pyörätieksi ja lähiseudun talojen ajoväyläksi, jolla näkyy enemmän koiranulkoiluttajia kuin autoja. Huhtikuu on jo pitkällä, mutta metsässä riittää vielä lunta. Onneksi tie on sula. Oulujoki virtaa korkean rantatörmän alla. Mietin, millaista joen meno oli ennen voimalaitoksia. Kuinka korkealla tulva kävi? Muutama jäälautta kelluu kaupunkiin päin. Muistan sakurapiirroksen, jonka tein kansakoulun ensimmäisellä tai toisella luokalla: kaksi valkoista jäälauttaa sinisessä vedessä ylhäältä päin katsottuna. Piirros oli niin yksinkertaisen kaunis, että se pääsi Oulun koulun kohin

Omat huoneet

Kapea kirjanselkä vangitsi katseeni. Kanadalaisen pikkukaupungin kirpputorilta ostin oman tuliaiseni, Virginia Woolfin teoksen Oma huone, A Room of One's Own. Muistin, että siinä puhutaan naisista ja kirjoittamisesta. Woolfin mukaan nainen tarvitsee omaa rahaa ja oman huoneen, jotta pystyy kirjoittamaan. Kirjoittamisen esteiden raivaaminen on arkeani, mutta minuun kolahti "oma huone", koska olen etsiytynyt omaan tilaan, paikkaan tai nurkkaukseen niin kauan kuin muistan. Minun huoneeni on ollut varsinaisen huoneen lisäksi komero, vaatehuoneen hylly, leipomahuone, varasto, teltta, elosuoja, katajien reunustama kivi Kalliohaassa. Kaikissa niissä en ole kirjoittanut. Jossakin luin, useimmissa va

Minä olen peili

Arvo Pärtin rauhallinen, mietiskelevä Spiegel im Spiegel (Peili(t) peilissä) kertoo kuulokuvana siitä, kuinka minä peilaan sinua. Kuinka joen vesi peilaa taivasta. Olemme peilejä toinen toisillemme, vuorovaikutamme toisiimme. Keskustelemme. Huomaan, että kumarrun eteenpäin, kun sinä kumarrut. Nojaan leukaa kämmeneen, kun sinä nojaat. Huokaamme syvään lähes samaan aikaa, hymyilemme, nauramme. Peilaan eleitäsi ja liikkeitäsi. Pyrin samalle aaltopituudelle kanssasi, haluan ymmärtää, olla puolellasi, osoittaa kiinnostusta ja kannatusta. Viimeksi mainitsemani pyrkimykset eivät yleensä ole tietoisia, vaan kuluvat ihmisen tarpeeseen liittyä toiseen. Kerrot huolestasi. Otsasi rypistyy, katsot pöydän

Hyvä Päiväkirja!

Oletko pitänyt päiväkirjaa? Niin minäkin, aloitin ruusukantisesta lukollisesta kirjasta, jonka lukko oli houkuttelevan helppo repäistä irti. Hävetti, kun velipojat pääsivät lukemaan, kenestä tykkäsin. Olin kirjoittanut myös siitä, mikä raivostutti kotona tai koulussa, mitä en ymmärtänyt kaverissani. Noloa. Myöhemmin käsittelin kirjoittamalla pitkän matkani pois lääkärin työstä, miltä tuntui kun voimat loppuivat. Kirjoitin siitä, miltä tuntui elää kapselissa, kun ei ollut yhteyttä eikä kiinnostusta toisiin ihmisiin. Kirjoitin myöhemmin myös siitä, kun valo ja toivo alkoivat vähitellen herätä. Päiväkirjaani on tallentunut myös hupaisia, yllättäviä ja iloisia tapahtumia ja kokemuksia. Kirjoitin

Uusimmat blogitekstit
Arkisto
Tunnisteet
Seuraa Sanamieltä
  • Black LinkedIn Icon

© 2020 Sanamieli

Rekisteriseloste  Sivustolla käytetty maalaus: Kaisu Heikkilä

Verkkosivut: Creado