Oli tyttö, joka asui kuusimetsän reunassa, puron rannalla sopivan kokoisessa talossa. Talo oli sopivan kokoinen hänen keholleen, mutta hänen ajatuksensa eivät sopineet talon sisään. Siksi tyttö kuljeskeli joka päivä pihanurmella, kuusimetsän poluilla ja puron rantamättäillä. Tyttö lauloi metsän tarinoita ja hyräili puron melodioita. Talvisin pakkasen hyytämän jään alta ei kuulunut ainuttakaan loiskausta, mutta tyttö tiesi, että siellä vesi virtaa hiljaisena ja vahvana. Eräänä sydäntalvena tyttö alkoi ajatella kevättä ja kevättulvaa. "Pääsisinpä puron matkaan", tyttö mietti. "Hyppäisin selkään ja lähtisin maailmalle." Pakkasen hellittäessä tyttö kuuli jään risahtelevan. "Kohta näen puroveden"
Särky pakotti hakemaan apua. Oliko syypää hammas vai poskiontelo? Kumpikin tutkittiin, kumpikin oli tulehtunut ja olo sen mukaisesti tukala. Minua hoidettiin ja kipu hellitti päivien myötä. Tänään kävin rauhallisella viimeistelytapaamisella hammaslääkärin luona. Nainen pisti, porasi, kaivoi, suojasi, täytti, kovetti ja hioi suussani kuin vanhan ajan kirvesmies rakennustyömaalla: hän tiesi, mitä teki. Ei ylimääräistä hosumista, ei turhia tupinoita, vain tarpeelliset toimet oikeassa järjestyksessä. Pyysin kuitenkin puudutuksen. En halua olla urheampi kuin on pakko. Lähtiessä hymyilin ylähuuli roikkuen ja mongersin kiitokset puutuneella kielelläni. Lääkäri ja hoitaja katsoivat minua ystävällise
Tuntuuko joskus siltä, että et tee mitään? Kirjoita silloin raporttia minuutin tai varttitunnin tarkkuudella siitä, mitä päivän aikana teet. Ehkä yllätyt. Kun lapset olivat pieniä, pidin työlistaa yhden päivän ajan. Listasin hommia kassakoneen nauhaan lyijykynällä. Nauharulla kulki mukana taskussa. Jo lyhyt seuranta riitti näyttämään, että tekemistä oli. Tänään kirjoitan käsieni tarinaa. Nämä kädet ovat työihmisen kädet, niillä on hyvä tarttua lapioon ja ämpärin sankaan. Kädet ovat taputelleet lämmintä hiekkaa keoksi jalkojen päälle ja kokeilleet hiekkarinteen törmäpääskyn pesän viileyttä ja syvyyttä. Kädet ovat silitelleet pikkuveljen ja pikkusiskon mahaa, poskea, hiuksia. Kädet ovat tarttu
Tänään halusin käydä katsomassa lähdettä. Kahlasin lumessa pellon päähän, pusikoituneiden sarkojen läpi ojalle. Oja oli jäässä, mutta vastarannalla erottui musta alue. Sulaa vettä, lähde. Jää oli arveluttavasti notkolla enkä uskaltanut astua sille. Katselin sulaa omalta rannaltani, ajattelin veden voimaa ja sitä, mikä on kirjoittajan lähde. On olemassa luovuuden lähde ja inspiraation lähde, luovuus ja runosuoni pulppuavat, tajunta virtaa, runosuoni ehtyy. Olen kuullut, että taiteilija tai kirjailija käy lähteellä ammentamassa uutta. Mikä lähde on? Herkkyys panee kirjoittamaan Puhun omasta puolestani. Minun kirjoittajan lähteeni on herkkyys, se että koen tapahtumat voimakkaasti. Hehkutan iloa
Ajatus saa muodon, kun se tulee näkyväksi sanoina. Lapsi riisuu aikuisen alastomaksi. Voit juhlia vain yhdessä salissa kerrallaan. Nurkkaan ajautunut kääntyy ja näkee valoisan huoneen. Perhe - verkkoaita ja tukiverkko. Joka ei lähde kodista, ei koskaan voi kotia ikävöidä. Latu ei vaadi vaan houkuttelee. Luonto on lääke. Sanat suorastaan huume. Myrskyn ja metsän hakkuun jälkeen maisemaan pitää tutustua uudestaan. Kotipihalla voi seikkailla ja omissa ajatuksissa harhailla. Sää vaihtuu tuulen ja myrskyn kautta. Rahasta ei voi puhua tunteettomasti. Uskon. Maailmani voimasana. Mustan lampaan villa on haluttua. Lupaus vai toive? Kumpi vie varmemmin maaliin? – Kirjoitusharjoitus: Aforismeja eli a