Luotatko, että sinullekin voi käydä hyvin? Luotatko siihen, että - tuolin maalaus ja verhoilu voi onnistua - auto voi mennä katsastuksesta läpi ensi yrityksellä (tai selviää huomautuksilla) - eväsretkellä voi paistaa aurinko ja lempipaikka puiston nurmikolla on vapaa - hoitamisen ammattilainen kuulee ja ymmärtää sinua - kirjastosta voi löytyä kirja, jota et edes tiennyt juuri nyt tarvitsevasi - runokirja voi aueta hauskan ja viisaan runon kohdalta - saat rahasi riittämään tässäkin kuussa - parkkipirkko ei ehtinyt laputtaa autoa, vaikka aika loppui puoli tuntia sitten - kipulääke voi tehdä synnytyksestä helpon - asunto voi mennä kaupaksi alle odotusajan - väliaikainen asunto voi löytyä samast
Haastattelija: Mitä terapia on? Sanamieli: Terapiassa ihminen saa sitä ymmärrystä ja myötätuntoa, mitä vaille hän on jäänyt aikaisemmin. H: Mitä terapiassa tapahtuu? Miten ymmärrystä näytetään? S: Terapiassa puhutaan, mutta se ei ole mitä tahansa jutustelua hyvässä hengessä, vaan se on vaikuttavaa kohtaamista, jossa kumpikin osapuoli kunnioittaa toista ja luottaa toiseen. H: Miten luottamus syntyy? S: Terapeutin ammattitaito välittyy aivan alussa jo siitä, kuinka hän tutustuu potilaaseen, rakentaa terapiasuhteen rajat, tietää mitä tekee. Sovitaan, missä ja kuinka usein tavataan, kuinka kauan jatketaan, mitä terapia maksaa. Terapeutti arvioi myös, onko hän sopiva potilaalle samoin kuin pot
Kirjoita esineestä. Kirjoita mitä tulee mieleen, minne ajatus kulkee. Mitä tunteita se herättää. Tai kirjoita, mitä esine kertoo sinusta, mitä se sanoo sinulle. Voi kirjoittaa myös viestin tai kirjeen, vaikka muistopuheen jollekin esineelle. – Pidän itseäni ihmisenä, joka haluaa vähentää tavaraa. En suorastaan minimalistina, vaikka niitäkin blogeja seuraan. Yritän noudattaa sääntöä "yksi sisään, yksi ulos". Harva esine saa minussa aikaan vahvoja tunteita – paitsi nimeltä mainitsemattomien perheenjäsenten lukemattomat nippelit, nappelit, meisselit ja jakoavaimet, jotka aiheuttavat niitä – mitä ihmettelen, koska tunteeni liikahtivat yleensä helposti. Kirjoitan tätä autossa enkä voi kiertää hu
– Sukkamataja! – Sukkamataja. – Vähäpätö! – Vähäpätö. Valkotukkainen pikkupoika nauraa ja minä nauran vedet silmissä. Toistelemme kuvakirjan sanoja, osoittelemme otuksia ja hykertelemme. En muista, milloin kirja olisi saanut minut edellisen kerran naurunkyyneliin. Nyt nautinnon synnyttää Liisa Ryömän suomentama kuvakirja Oma pieni pikkuruinen (teksti Ulf Stark, kuvitus Linda Bodestam). Oikeastaan tarinassa on surullinen sävy. Se kertoo vuoren onkalossa asustavasta Olennosta, joka ei kestä päivänvaloa. Yksinäinen ja omaa pikkuruista kaipaava Olento saa yhden päivän ajaksi vieraakseen auringosta singahtaneen Kipinän. Olento hoivaa Kipinää ja Kipinä kertoo Olennolle siitä, millaista on vuore
Tapasin Kaan Oulun kauppahallin kahvilassa noin vuosi sitten. Olimme Leenan kanssa syöneet lohikeittoa, vetäneet esiin vihkot ja kynät, päättäneet kirjoitusaiheen ja antaneet kynän viedä. Olimme lukeneet harakanvarpaamme ja juttelimme juuri aiheesta ja aiheen reuna-alueista, kun harmaatukkainen iäkäs nainen kysyi seurueelleen tilaa pöydästä. Hänen mukanaan tulivat poika, pojan vaimo ja noin yksivuotias tyttö. Kaa puhui pojalleen ruotsia, miniälle englantia, pikkuisen kieltä en muista. Miniä puhui tytölle jotain aasialaista kieltä. Tytön vanhemmat kommunikoivat englanniksi. Kaa Eneberg kiinnostui heti puuhastamme ja kävi nopeasti ilmi, että hän oli ruotsinsuomalainen toimittaja, joka on työsk