top of page

Uneksi ja kirjoita


Unet Sanamieli

Sisäinen vinous

Oikea yläkulma laski ja laski opettelin nousemaan huoneissani ylämäkeä ja keräämään lasikuulat ikkunalaudalta. Leikkasin hiukseni oikean korvan juuresta lyhyemmiksi ja pohjautin vasemman kenkäni.

Kellarin perällä aaltoili uima-allas joka syveni arvaamattomiin tummansiniset kaakelit valuivat alas alas

Vasemmassa vinttikomerossa säilytin hauraimpia papyruksia isoäidin hiuksista punottua nauhaa ja sotavuosien rapsahtelevia pellavia.

Maalasin jokaiseen ikkunaani vinon horisontin ja auringon ja mustaan mereen kuvajaisen. Näyttämään missä on totuus.

(M.H.)

Unien kirjasto tarjoaa kokijalle ja kirjoittajalle jatkuvasti tuoreita aiheita ja uusia kulmia. Kaarina Helakisan sanoin "kirjailija ei ole vapaalla koskaan, vaan tekee töitä unessakin". Märta Tikkanen puolestaan kertoo, että melkein kaikki hänen kirjoittamansa alkaa jostakin, jonka hän on uneksinut - "tapahtuman kulku, värin sävy tai tunnelma, jossa vaellan läpi päivän, monta monituista päivää, kauan."

Uni kokoaa yhteen jotain, jonka olet kokenut vuosia sitten, pienen havainnon häivähdyksen työpaikalta, esiintyessä kokemasi jännityksen, mielen päällä pyörivät vastuut. Se puhuu kieltä, jota opit ymmärtämään, kun seuraat unia säännöllisesti.

Jokaisella on omat unisymbolit, jotka voi oppia ymmärtämään, kun ne toistuvat. On myös yhteisiä symboleja, arkkityyppejä, kuten Viisas nainen tai Hallitsija, jotka tuntuvat tutuilta samaan tapaan kuin sadun hahmot.

Uni saattaa olla joskus miltei osoitteleva tai pysäyttävä: Huomaa, että äitisi on mennyt huonoon kuntoon. Varaston ovi taisi unohtua auki.

Uni kertoo pelkoja ja haaveita, se patistelee muuttamaan vahingollista mallia tai rohkaisee astumaan uudenlaisen askelen ja ottamaan piiloon jääneet lahjat käyttöön. Painajainen haluaa sanoa, että jokin uhkaa sinua.

Unipäiväkirja

Voit kysyä unelta neuvoa. Mieti kysymystä nukkumaan mennessäsi ja kirjoita se unipäiväkirjaan. Luota, että uni pystyy vastaamaan. Kun näet unen, kirjoita muutama keskeinen sana muistiin heti herättyäsi. Voit täydentää myöhemmin kuvaamalla tapahtumat, henkilöt, tunnelman. Ehkä vastaus ei tule heti, vaan jonakin toisena yönä ja sellaisina kuvina, että et heti ymmärrä niitä. Kun kirjoitat uniasi muistiin ja tarkkailet niitä, opit paljon lisää itsestäsi ja huomaat, mihin sinun pitäisi päiväelämässä kiinnittää huomiota.

Lähteitä: Kaarina Helakisa (toim.): Unityöt. Suomalaisten kirjailijoiden unia. Otava 1988. Anne Lindholm-Kärki: Uni tuntee sinut. Unet voimaantumisen ja ammatillisen ohjauksen välineenä. Basam Books 2012.

Uusimmat blogitekstit
Arkisto
Tunnisteet
Seuraa Sanamieltä
  • Black LinkedIn Icon
bottom of page