Luonnon mukaisesti

Puutarhuri minussa herää keväällä, kun ilmat lämpenevät ja valo lisääntyy.

Se katselee pihan nurkkia ja ainoaa kukkapenkkiä. Mitähän tuolle tekisi? Mitä kylvän tyhjään kohtaan? Laitanko kasvimaata? Entä yrttejä?

Tänä keväänä kylvin siemeniä ja ostin taimia. Kätkin multaan muutamia itupottuja. Kuopsutin kasvatuslaatikoita ja kylvin niihin kukkia.

Varsinaiseen kukkapenkkiin kylvin kehäkukkia, niitä ikiuskollisia ja kestäviä. Paahteisessa penkissä menestyy myös monivuotinen iisoppi, ihanasti tuoksuva ja hyönteisiä houkutteleva yrtti, jota sanotaan käytetyn aikoinaan Jeesuksenkin haavojen voiteluun. Säleikköä vasten kiipeää sitkeä humala välittämättä siitä huolehdinko siitä vai en.

Nostin vastikään maasta muutaman perunan enemmän kuin olin kylvänyt. Persilja ja tilli hukkuivat ruukkuihinsa, vaikka olin salaojittanut kasvatukset. Sadetta tosiaankin riitti tänä kesänä!

Tänä syksynä päätin, että en enää haaveile kasvimaasta. Tekoäly selvitti minulle, että ainoa paikka sille olisi keskipiha. Se on varattu leikeille ja peleille.

Jätän pihan nurkkaan alueen villisti versoville vadelmille. Ne viihtyvät siellä ja miksipä minun pitäisi vastustaa sitä, mikä on koivujen reunustamalle alueelle luontaista.