Joki minussa

Iltakävelyllä Maikkulan rantapolulla kuulin veden loiskintaa ja arvelin että näen virrassa veneen ja soutajan. Joella ei kuitenkaan ollut kulkijoita, joten ääni kantautui väylällä olevasta poijusta.

Poiju keikkui virrassa ja painui välistä miltei näkymättömiin. Solina ja loiske kuuluivat lakkaamatta.

Juoen uoma näytti olevan pullollaan vettä. Siksikö minullekin tuli joen rantatörmällä niin täyteen ahdettu olo. Kun on lapsesta lähtien seurannut tämän joen kulkua, sen tuntee kehossa.

Sitten kun vesi taas virtaa tuttuun rauhalliseen tapaansa selkeiden rantapenkereiden välissä, minunkin on sitä katsellessa helpompi olla ja hengittää.

Joki on asettunut minuun kuten sukuni tämän joen rannoille.