Kastella hengiltä

Kävin pitkästä aikaa työhuoneella. Minulla on siellä kaksi kasvia: peikonlehti ja tulilatva.

Peikonlehti näyttää selvinneen kuukausien huonosta hoidosta sillä, että olen siirtänyt sen ikkunan eteen ja kastellut harvakseltaan reilusti.

Tulilatva sen sijaan ei selvinnyt. Surku! Se on huoneen 227 perintökasvi, joka jäi ikkunalaudalle Kaisun muutossa vuosia sitten. Se on kukkinut uskollisesti joka kevät, tänäkin vuonna. Mutta sitten taisin tehdä ratkaisevan virheen ja kaadoin altakasteluruukkuun liikaa vettä. Pärjääpähän pidempään, ajattelin. Ei pärjännyt.

Tänään vastassa oli repsottava kasvi ja poikki mädännyt juuri. Jätin kukan vielä sijoilleen. Tapahtuisikohan ihme?

Mitä tuosta voisin oppia?

Älä kastele ennen kuin tiedät, että kukka tarvitsee vettä.

Tuleepa mieleen toinen taso tästä teemasta. Juttelin ystävän kanssa auttamisesta. Hän sanoi, ettei tuputa apua ellei toinen tarvitse sitä. Hän varmaan selvittäisi, onko kukkaruukun säiliössä vettä ennen kuin kastelisi kasvin.

Miksi joku haluaa kastella ja kastella, auttaa vaikka toinen pärjäisi itsekin?

Se on varmasti toisen kuvan ja mietinnän aihe.