Luonnon salilla

Puolukkametsä tarjoaa pehmeän pohjan askelille, sopivasti kallistuksia ja yllätyksiä. Varmistan jokaisen askelen paikan ennen kuin siirrän painon. Tässä on raikas iltakuntosali.

Aamupäivällä hikoilin metallin ja muovin parissa tummanpuhuvassa huoneessa, jonka tasaisella lattialla ei tarvitse varoa horjahtamista.

Tämä vihreä ja avara sali on enemmän minun mieleeni. Metsä on minulle lempeän liikkeen lisäksi lepopaikka ja ihastuttavien havaintojen paikka. Huomaan pienen sammalen kuusimaisen olennon, kultaisten koivunlehtien verhon, suopursun yllättävän tuoksun.

Kun katselen kuvaani, en näe sitä epävarmuutta enkä kysymyksiä joita on sisälläni. Toivunko? Mihin pisteeseen toivun? Näen naisen, joka kerää tottuneesti puolukoita poimurilla ja auttaa toisella kädellä varpuja kohti poimurin suuta. Tämä vointi saa riittää nyt.

En urakoi ämpäriä täyteen. Hymyilen, kun tyhjennän toisen ja kolmannen poimurillisen sankoon. Tänä syksynä minä jaksan poimia puolukoita.