Mikä minusta tulee isona?


Pienenä, alle kouluikäisenä halusin kaupanmyyjäksi. Olin päässyt käymään Piitulaisella, kujan ja metsäpolun takana olevassa kaupassa, jossa oli monta ulkoporrasta, kaupan tiski ja sen takana Piitulaisen täti, joka antoi hyllyiltä ja laatikoista sitä, mitä pyysin.

En muista, mitä ostin, mutta varmaan ostokset käärittiin makulatuuriin, koska kauppaleikissä käärin myös paketteja ja annoin niitä kotiväelle.

Kansakouluiässä en tainnut haaveilla sen kummemmin mistään enkä oppikoulun alaluokillakaan. Halusin lukea, oppia, harjoitella.

Lukiossa mietin sairaanhoitajan, hammaslääkärin, metsänhoitajan, kanttorin ja opettajankin työtä. Mikään niistä ei sytyttänyt. Hakemukset myöhästyivät, pääsykoekirjat jäivät lukematta. Olin hämmentynyt. Olisipa vain yksi kiinnostava ala tai yksi aine, jonka osaan. Mutta kun innostun melkein mistä vaan ja opin uutta helposti. Se tuntui taakalta.

Toisena vuotena lukion jälkeen aloin suunnata kohti lääkistä. En päässyt sisään, mikä lisäsi kierroksia. Vietin talven opiskelemalla kemiaa, fysiikkaa, matematiikkaa, ekologiaa ja kasvatustieteitä. Matematiikan tunneilta muistan makeat naurut, kun analyysit pyyhkivät yli osaamiseni. Minusta ne olivat oikeasti huvittavia. Olin muutamaa vuotta aikaisemmin lopettanut lukion pitkän matematiikan ensimmäiseen kokeeseen ja sanonut, että koskaan en tule sitä tarvitsemaan.

Tieto vai luovuus?

Seuraavana vuonna aloitin opinnot lääkiksessä. Koulu tuntui oikealta mutta liian yksioikoiselta. Ei kaikkea voi preparoida, analysoida tai mitata.

Luonnontieteellisen ja mitattavan elämän vastapainoksi aloin kirjoittaa. Luova minä nosti päätään. Lopulta kirjoittajan ura väistyi lääkäriyden tieltä, koska ajattelin toimeentuloa. Perhe tarvitsi minunkin tulojani.

Lääkärintyö terveyskeskuksessa vaati lisää osaamista. Perhelääkärin koulutuksen jälkeen pystyin jo hahmottamaan kuvioita kehon sairastamisen takana.

Mielen sisäiset himmelit alkoivat kiinnostaa yhä enemmän ja minusta tuli perheterapeutti. Sain piirtää sukupuita, hahmottaa taustoja ja sivuja. Se oli monipuolista.

Lääkärin ja terapeutin pakkotahtinen työ kuitenkin kapeutti minua liikaa, koska oli vain tieto ja auttaminen. Luova lähteeni kuivui.

Luovuus ja tieto

Vuosien tarpomisen jälkeen löysin uusia alkuja, puroja ja jokia. Kirjoittaminen, sanat, kuvat ja musiikki ovat jälleen käytössäni. Auttaminen ei ole jäänyt. Sukupuut ja ihmisten vuorovaikutussuhteet inspiroivat kuten ennen.

Mihin tästä jatkan? Mikä minusta tulee isona?

Niin, millaisia kiinnostuksen puroja on vielä sauvomatta?

Kielet houkuttelevat. Niitähän voi vain alkaa opiskella lisää.

Luonto. Kirjoittaminen, luonto ja hyvinvointi kuuluvat yhteen.

Kuvataide. Joko rohkenisin kokeilla?

Tänään minusta tuntuu siltä, että hoitavan kirjoittamisen ja kirjallisuusterapian otsikon alle sopii kaikki se, mitä ikinä olen haaveillut tekeväni. Voin ammentaa kuvista, musiikista, luonnosta, kirjoista ja kehon kokemuksista. Voin tutkia ja auttaa ymmärtämään ihmisten välisiä vuorovaikutuksia ja mielen mutkia.

Jätän oven raolleen, sillä huominen saattaa tarjota vielä uuden reitin. Se sopii minulle!

Kirjoitusharjoitus:

Mikä sinusta tuli - mikä sinusta tulee isona? Kirjoita elämäntarinasi ammattien näkökulmasta. Mihin haluaisit vielä mennä?

Kuinka luovuus ja tieto toteutuvat elämässäsi? Oletko tyytyväinen siihen?

Kirjoita työstä, josta unelmoit.

Kuvassa on Oulun yhteislyseo, Kuusiluodon yläaste ja lukio sekä Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio. Kouluni vuosina 1971-1980.

Uusimmat blogitekstit
Arkisto
Tunnisteet
Seuraa Sanamieltä
  • Black LinkedIn Icon

© 2020 Sanamieli

Rekisteriseloste  Sivustolla käytetty maalaus: Kaisu Heikkilä

Verkkosivut: Creado