Koivu ja maitohorsma – uusi kiehtoo, tuttu viehättää
Sisareni kasvattaa ja myy kukkia ja vihanneksia kotifarmillaan mustan mullan alueella. Suurten järvien itä-eteläpuoli kasvaa joka neliösentiltään. Tomaatit ja paprikat kypsyvät ulkona penkissä, koska yötkin ovat lämpimiä.
Seetrit ja vaahterat sekä kuuset ja pajun sukuiset puut rajaavat tilan naapurin maissipellosta. Silmä kohtaa tuttuja ja vieraita kasvihahmoja. Kuusi tuntuu helpolta ja tutulta, vaikka sen oksat kasvavatkin toisella tavoin kuin kotona.
Kaskas, sirkka tai kriketti (”cricket”) sirittää iltaisin niin voimakkaasti, että sen ääni voitti unen ensimmäisenä yönä. Seuraavana iltana onnistun näkemään pienen hyönteisen, vaikka se on vaikea havaita, sillä se on hiljaa kun ihminen lähestyy. Sain näkö- ja kuulohahmon monista kirjoista tutulle asialle.
Matkaamme autolla suurten järvin pohjoispuolitse länteen sukulaisten luokse. Hämmästelen, kuinka Amerikan vilja-aitan rehevyys vaihtuu pohjoisen karuun kalliomaisemaan muutaman sadan kilometrin matkalla.
Kuuset muistuttavat Sodankylän kynttiläkuusia ja pysähdyspaikkamme kylä Vuotsoa. Kylän raitilla kävelee alueen alkuperäiseen väestöön kuuluvia ihmisiä. Me olemme läpikulkumatkalla, tämä seutu kuuluu heille. Samaa ulkopuolisuuden tunnetta ja varovaisuutta olen kokenut Lapin kylissä. En halua nostaa heidän elämäntapaansa ihmeteltäväksi enkä kuvata vilaukselta näkemiäni ihmisiä. Ehkä saan joskus tutustua heihin ajan kanssa.
”Maitohorsma!” huudahtaa siskoni matkan pohjoisimmassa kohdassa. ”Niitä ei näe meillä etelässä.”
Äänessä on pitkän erossaolon haikeutta ja jälleennäkemisen iloa.
Lienevätkö sukulaisperheen vanhemmat kokeneet jotain samaa, kun he toivat perheen mänty-, haapa- ja koivumetsien keskelle, hiekkatien päähän.
”Tuntui heti, että tulin kotiin”, molemmat kertovat.
Lapset rakentelevat majoja pihapuiden väleihin, harjoittelevat pyörällä ajoa ja keräävät kananmunat pesistä ja piilopaikoista.
Käymme taidenäyttelyssä katsomassa paikallisten taiteilijoiden maalauksia. Perheen pieni poika valitsee mieluisimmaksi teoksekseen talvisen metsämaiseman.
Minä valitsen vihreäsävyisen maalauksen, jossa haavat peilautuvat lammen veteen. Nyt huomaan, että maisema muistuttaa sitä kotiseudun lampea, missä kävin uimassa pari kuukautta sitten.
Kerron elo-lokakuussa 2023 kuulumisia Kanadasta. Asumme puolisoni kanssa siskoni perheen luona suur-Toronton alueella ja pääsemme tutustumaan tähän pinta-alaltaan maailman toiseksi suurimpaan valtioon.